Viimeksi kirjoitin tekstini, siitä kuinka vaikea minun on kirjoittaa ja siitä, millaista epävarmuutta se minussa herättää. Nyt hyppään isoihin saappaisiin ja pohdiskelen hieman ääneen (tai noh, kirjoittean) mikä mediassa kiehtoo mutta myös pelottaa.
Vaikka olemme elänyt viimeisen vuosituhannen voimakasta mediamurroksen aikaa, on siltikin median perinteiset muodot pitäneet pintansa. (huom. media murroksesta puhutaan aina: aina on tuloillansa jotain uusia tuulia tai mullistuksia mediarintamalla, vai osaatko kertoa minulle ajan mediahistoriassa, milloin ei oltaisi puhuttu mediamurroksesta?) Tällä hetkellä ympärille on tullut vain lisää monenlaisia viestimisen välineitä ja ohjelmia. Monet ehkä luulevat lehtien väistyvän, radion kuolevan ja tv:n muutuvan entistä viihde- ja suoranlähetyksen palvelimeksi, mutta mikään edellä mainituista ei ole tähänkään mennessä pudonnut kelkasta. Korkeintaan nämä edellä mainitut ovat muuttaneet tyyliänsä ja saanut rinnallensa lisää välineistöä, missä julkaista sisältöään. Esim. Ajankohtaisen kakkosen loputtua tilalle kehitettiin A2-keskusteluillat. Mielestäni tämä on loistava ja mielenkiintoinen lähestymistapa kansalaisia kuohuttaviin aiheisiin. Faktoihin perusteltua tietämystä, kokemuksistaan kertovia henkilöitä ja alan asiantuntijoita puhumassa omista näkökulmista teeman mukaan yleisön mukaanlukein myös osallisena keskustelussa. Ja unohtamatta twitteriä, jossa kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus tuoda sanomansa kuuluviin ohjelman lomassa. (Okei, aika kapea katseinen esimerkki, mutta toivottavasti hieman konkretisoi sitä, mitä haen takaa)
Jotenkaan en myöskään usko, että lehdet tulisivat kuolemaan. On totta, että tällä hetkellä muutamat aikakaus-, kaupunki- ja paikallislehdet ovat joutuneet lopettamaan. Miltei oletan, (tai sitten olen yli objektiivinen) että näiden entistä vapaampien mediatapojen myötä, tulevat ihmiset haluamaan entistä journalistisempaa otetta ja laatua myös luettavakseen (Ainakin jossain kohtaa tulevaisuutta, uskon yltäkylläisyyden iskevän ihmisiin). Meitä hömppäkirjoittajia kun täällä netissä, että myös muualla riittää. (En tarkoita, ettenkö arvostaisi blogeja, itsehän täällä myös kirjoittelen, mutta onhan tämä nyt hyvin tietyllä tapaa turhaa ja itsekästä kirjoittaa omista asioista ja mielipiteistä. Toisalta, jotenkin kovin myös koukuttavaa. Ja niin totta kuin se onkaan, että meitä ihmisiä muiden asiat vaan yksinkertaisesti kiinnostavat. Voin olla miltei varma, että tätäkin blogia lukee joku sellainen, joka solvaa muiden kuullen blogeja ja muita somekenttiä mutta "salaa lukee ja tirkistelee" minkä kerkiää . HAH kiinni jäit! mutta asiaan...) Paremimin havainnollistaen, näen jotenkin tulevaisuudessa "ympyrän sulkeutuvan": kuljetaan pitkä matka uusien ja muuttuneiden mediakenttien ja -tapojen kanssa, mutta jossain kohtaa kuitenkin pieni paluu entiseen esim. arvostus takaisin lehtiin tulee tapahtumaan ajansaatossa. Fakta on kuitenkin se, että nykysukupolvi ei liiemmin lehtiä lue. Tästä näkökulmasta katsoen, ei lehtien tulevaisuus näytä kovin nousujohteiselta. Tammikuun lopussa peruskouluissa vietettiin sanomalehti-viikkoja, josta kuulin ja näin paljon positiivista pöhinää eri somekanavissa. Monet koululaiset olivat sitä mieltä, että tällaisia viikkoja pitäisi olla enemmän. Ehkä nuoret eivät vain saa lehtiä niin paljoa käsiinsä että heidän tulisi niitä luettua? Ehkä tässä voisi olla pieni mutta yksinkertainen ratkaisu lehtien tulevaisuutta ajatellen. Lehtiä enemmän kouluhin, tai vaikka tuntimateriaaleiksi. Näin voisimme saada nykynuorison vielä ymmärtämään lukemisen tärkettyä ja ohjattua lehtien pariin. (haha, sanon minä, joka vasta itsekin opettelee "lukemaan" lehtiä ja kirjoja, mutta näin jälkiviisaana on hyvä huudella: tiedänpähän ainakin että kehotan muita tarttumaan aikaisemmin yksinkertaisiin mutta sisällöllisesti rikastuttaviin asioihin)
Mutta entäpä sosiaalinen media? Ah, se niin vihattu mutta rakastettu mediakenttä. Itsehän olen aivan koukussa moiseen ympäristöön. Mielestäni some tarjoaa kaikille mahdollisuuden toteuttaa itseään. Myös ne ujoimmatkin ihmiset pystyvät avaan sisimmänsä somessa nimellä tai nimettömänä. Myös tavat, joilla voi itseään somessa toteuttaa, ovat rajattomat: kuvat, kirjoitukset, musiikki, taide, informatiiviset teokset etc. ovat vain tekijänsä armoilla missä ja kenelle julkaista.
Some on tullut jäädäkseen. Se on nykyaikaa, johon on vanhempienkin ihmisten taivuttava. Se on eriasia, jaksaako vanhempi sukupolvi siihen paneutua ja panostaa, mutta valitettavasti sitä on jossakin määrin käytettävä. Koen, että tällä hetkellä somekoulutuksia pitäisi enemmän järjestää vanhemmille kuin nuorisolle. Lapset ja nuoret oppivat ja sisäistävä somekentän osaksi elämäänsä ensimmäisinä vuosina. Enemmän minua tällä hetkellä kuitenkin huolestuttaa ne vanhemmat, jotka eivät ymmärrä ja tiedä millasissa sovelluksissa lapsensa aikaa viettävät, mitä he sielä todella julkaisevat ja keiden kaikkien nähtäväksi.
Omakokemukseni snäpchätistä, jossa tuikituntematon tyttö pyysi minua kaverikseen (en yleensä hyväksy tuikituntemattomia kaverikseni, mutta mielenkiinnosta halusin nähdä, minkälaisia tapauksia snäpchät pitää sisällään). Hyväksyin hänet. Lisättyäni muutaman mystory-päivityksen sain häneltä yksityisviestejä. (Nyt joku vanhempi miettii sielä ruudun takana mikä se snäpchät oikein ja mikä ihmeen mystory; https://fi.wikipedia.org/wiki/Snapchat, UGH wikipedia on puhunut) Viesteissä hän kertoi minulle etunimensä, olevan vasta 10 vuotias (J Ä R K Y T Y I N) ja että hänellä oli vanhempiensa lupa olla kyseisessä palvelussa. Kehui myös, että olen kaunis ja mystoryani on hauska seurata. Sinänsä ihana kuulla, että mystoryani on hauska seurata, mutta se ei lohduttanut minua yhtään, että tuikituntematon tyttö lähettää minulle muutaman katsomansa mystory-päivityksen jälkeen _henkilökohtaista_ viestiä kuvineen ja videoineen. Tuntui, jotenkin hyvin hämmentävän henkilökohtaiselta kun katsoi tuikituntemattoman tyttösen videoita, joissa hän puhui kohdistetusti juuri minulle. (Tosin, samaan aikaan minua lohdutti ajatus siitä, että onneksi hän toisalta lähetti viestiä minulle. En koe että snäpchättini olisi mitenkään erityinen mutta eipä sielä mitään kovin pahaakaan yleensä tapahdu 10 vuotiaan silmille) Minussa heräsi monenmoisia kysymyksiä: lähettävätkö lapset/nuoret kaikille, noin herkästi muutaman nähdyn kuvan jälkeen yksityisviestejä? minkälaisille tyypeille? ja mitähän ne mahtavat sisällöllisesti sisältää yms. (asiahan ei sinänsä minulle kuulu, mutta kyllä minua nyt hieman pelottaa ja huolestuttaa, että kuinka rohkeasti nuoret nykyänsä ottavat yhteyttä somessa tuikituntemattomiin ja mitä he itsestään kertovat heille. Saman tilanteen voisi melkein heittää katukuvaan: Menisikö lapsesi puhumaan tuiki tuntemattomalle ihmiselle kadulla? ) Toivon vain, että tämän tytön vanhemmat todella tietävät minkälaisessa palvelussa tyttärensä todella viettää aikaa (ja osaksi myös kasvaa tälläiseen somekulttuuriin: sijantipaikantimet yms) missä on kuitenkin mahdollista olla kenenkä vain ystävä ja lähettää kelle vain viestejä. Täytyihän minun, hämmennyksestä huolimatta, vastata tytön viesteihin. Kiitin kohteliaasti mieltä lämmittävistä kommenteista mutta kehotin olemaan myös varovainen snäpchätissä. Nostan vielä yhden asiaa (toivottavasti) selventävän seikan ylös: kyllähän somejulkkiksille monet tuntemattomat lähettävät viestejä yms. Heidän persoonansa kuitenkin tunnetaan ja he ovat tehneet itsestään "julkisia", joten yhteydenotot ovat tietyllä tapaa heille olettamuskin. Mutta minä, joka nyt vain täällä somessa hääräilen itselleni ja ystävieni iloksi&suruksi, ei mielestäni paljasta tuikituntemattomalle sitä, että minkälainen hullu todellisuudessa voisinkaan olla?
Viimeaikoina on paljon myös puhuttu somekäyttäytymisestä. Siitäkös jos alkaisin puhumaan, tämä teksti ei loppuisi varmasti koskaan. Tällä hetkellä, jos saisin toteuttaa minkä vain mediaprojektin, se olisi varmasti jonkinlainen kampanja somessa elävien nuorten vanhemmille (jotta he ymmärtäisivät millaisessa ympäristössä lapsensa todella elää ja viettää suurimman osan ajastaan, millaisia kuvia he siellä itsestään jakavat ja mitenkä puhuvat toisille yms) tai somekäyttäytymiseen liittyvä kampanja. Tai ehkä nämä kaksi voisi jotenkin tiivistää yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi?
Myös seuraajamäärät ovat uskomattomia monilla nuorilla. Pikkuveljäni olen yrittänyt lohduttaa, ettei seuraajien määrä ole tae millekkään (hänellä kun on mielestäni normaali määrä seuraajia ikäänsä ja someaktiivisuuteen nähden ja hän on sielä shut aktiivinen). Olen voinut havaita, että ainakin pikkuveljeni (joka ei haalimalla haali itselleen seuraajia) ottaa jopa pienesti paineita seuraajien määrästä verrattuna koulukavereihinsa, joilla niitä on satoja ellei tuhansia. (tällaiset paineet saattavat painaa itsetuntoa ja jää helposti kaiken arkisen aherruksen varjoon, sillä monesti puhelinta näprätään ajatuksella yksin ja omissa oloissaan) Onneksi pikkuveljeni on kuitenkin vahva sieluinen ja tervejärkinen nuorimies, joka osaa ajatella tilanteen jotenkuten järkevästi (voin siis isosiskon roolissa hieman hengähtää). Kaikesta huolimatta, ennemmin minua huolestuttaa ne nuoret, jotka kahmivat itselleen sen 2000 seuraaja ja pahoittavat mielensä, jos tykkäyksiä tulee alta 80 julkaistuihin kuviin. Mielestäni hieman ulkonäkökeskeistä ja turhaa huomionhakemista. Näitäkin tapauksia riittää, ja valitettavan paljon riittääkin.
Vaikka itse olen somessa aktiivinen ja suorastaan olen siihen rakastunut, koen että sosiaalinen media on vailla raameja, jotka laittaisivat tämän hetkisen villin viidakon kuriin. Pelisäännöt, käyttäytymisetiketit ja samat ihmisyydet arvot pätevät niin laitteiden välityksellä kuin fyysisessä vuorovaikutuksessa. Tällä hetkellä tuntuu, että ne ovat hieman kadonneet sosiaalisessa mediassa.
Mutta tiivistettäköön tämä saarna yhteen lauseeseen: Minun lapsuudessani sovittiin vielä keinumattitreffit puistoon, mutta nykyään sovitaan kaveritreffit Snäpchättiin. (Kyllä hieman harmittaa! Keinumatti ja kymmenen tikkua laudalla olivat niin huisin hauskoja pelejä, ettei niitä sopisi aivan sukupuuttoon unohtaa)
PS.Blogikirjoituksen paras osuus: Ruiskasvispiirakka
150g Margariinia/Voita
3dl Ruisjauhoja
3rkl Vettä/Maitoa/ loraus kermaa
Suolaa (pakollinen) ja hyppysellinen yrttimausteseosta (ei pakollista)
Pane pelkkä piirakka pohja hetkiseksi uuniin 225*C n. 10min
Sekoita haluamasi vihannekset pienessä oljyisessä mausteseoksessa Kaada kasvikset uunista tulleen piirakkapohjan päälle
Lisää vielä kermaviili, jossa rikottuna kananmuna tai
vaihtoehtoisesti kerma,jossa rikottuna kananmunaa,ripottele päälle fetaa/ muuta juustoa
koristele kirsikkatomaatein, ja pistä uuniin 225*C n.30min
PALATAAAN! <3: E!
Ja koska somesta puhuin, niin heitinpä tripla-selfien kruunaamaan tämän postauksen!
